Livojärviretki

Melontaretki Posion Livojärvelle 5.-7.6.

Retkelle vaatimuksena perusmelontataidot ja retkeilytaidot. Yöpymiset teltoissa tai riippumatoissa laavupaikkojen läheisyydessä. Alueella voi olla muitakin retkeilijöitä jotka saattavat tulla samaan paikkaan yöksi.

Kalustona avokanootit ja retkikajakit, melontavauhti pidetään maltillisena ja melontamatkat ovat kohtuullisia joten rento melontareissu tavoitteena.

Kokoonnutaan perjantaina Tukkisaareen, kellonaika päätetään osallistujien kesken.

Ajomatka Tukkisaaresta Hirsiniemeen lähtöpaikalle noin 3 h. Pyritään minimoimaan mukaan lähtevät autot, mutta mikäli kaikki autot eivät mahdu lähtöpaikalle niin osan voi käydä viemässä HIrsiniemen retkeilyalueen parkkipaikalle noin kilometrin päähän. Kannetaan melontakalusto ja retkitavarat lähtörantaan noin 150 m, jossa kajakit ja kanootit pakataan.

Perjantaina melontamatkaa on 2-5 km ensimmäiselle leiripaikalle, riippuen siitä kummin päin reitti kierretään ja minne leiripaikalle suunnataan.

Lauantaina melotaan järven itäpäähän hiekkarannalle ruokatauolle, jonka jälkeen palataan takaisin Hirsiniemen tuntumaan ja suunnataan seuraavalle yöpymispaikalle. Päivän melontamatka noin 14 km, tarvittaessa päivämatka on helppo lyhentää jopa puoleen.

Sunnuntaina paluu autoille, 2-5 km reitistä riippuen.
Retken kokonaispituus 20-25 km, riippuen siitä mitä nähtävyyksiä käydään kiertämässä ja katsomassa. Tarvittaessa kelien huonontuessa voidaan palata niemen suojissa samaa puolta takaisin.

Melontareitti kiertää Hirsiniemen ja tarvittaessa voidaan voidaan evakuoida meloja Hirsiniemeen jossa kävelemällä pääsee polkua pitkin esim. leiripaikalle / autolle.

Matkalla ja leiripaikoissa hienoja hiekkarantoja uimiseen. 

Jos retki kiinnostaa, liity mukaan K&C-whatsapp-yhteisön alta löytyvään retken keskusteluryhmään.